(edelleen) JDL lehteä tuijottaen sain päähänpiston tuunata tytön vanhat luistimet.
Itseasiassa älysin kysyä vasta kesken urakan että olihan ne sulle jo liian pienet..?
öö.. enmätiedä..
No.. eipähän muistella sitä enää..
Ennen:
Jälkeen:
Pieni askartelusuti heilui keittiönpöydän takana hurjaa vauhtia juuri silloin kun isäntä tuli töistä kotiin.
-Moi! Mä maalaan luistimia!
-Okei.
Mulla ei oo tänäkään vuonna adventtikynttilöitä.
(Viime vuonnahan mä pohdiskelin korvakynttilöiden käyttöönottamista klik. )
Mutta sitten tapahtui aivan vahingossa että tänä vuonna minulla onkin adventtikoukut.
En tiedä onko niissä mitään järkee ku niitä ei voi periaatteessa polttaakaan.
Ehkä mä vaan tuijotan jokaisena adventtisunnuntaina yhtä niistä koukuista, laulan joululauluja ja herkistyn nakertaessa pipareita.
Pienet kirjakoristeet ovat Stockannin jouluosastolta.
Kuten myös nämä lumihiutaleroikuttimet.
Joo, meillä siis on kaikki joulukoristeet jo esillä. Ihan samalaiset ku viime vuonna, eivät edes erottuu muusta sisustuksesta ku niitä on niin vähän..
Yks juttu, jonka aion vielä hankkia on jonkulainen valosarja adventtikoukkujen ympärille kiertämään. Viimeks omistin valosarjan 4 vuotta sitten. Jännää!
Viime aikojen kummallisin hakusana on aasin sonta.
Kieltämättä pistää miettimään että mitä se ihminen oli etsimässä.. kuvia, koostumusta, käyttötarkoituksia..?
Hyvää viikonloppua! <3