Mitä järkeä on omistaa tollainen purkki kerta se on aina tyhjä?
Taidan vetää yli ja kirjoittaa siihen vihannekset.. tai esim. pakastemaissi. Niistä ei meillä pidä kukaan.
![]()
En tiedä, onko tämä edes vanha purkki, mutta se löysi paikan mun vanhojen tavaroiden hyllyltä.
Tunnustuksia on tullut Hanna-Riikkalta ja Mialta ja joltain ihanalta, joka on päässyt unohtumaan. (sanon sen ihan kaikenvaralta, jos joku onkin tunnustanut, ja mä en muista, niin saan ehkä helpommin anteeks). <3
Mitä tässä paljastais, jota mä en muka oo vielä kertonu?
Kuuluisia metro-tarinoita?
Mä säikähdän metrossa joka ikinen kerta kun sisään astuu mies, jolla on päällä tumma takki ja yksi käsi taskussa.
Tai mies, jolla on molemmat kädet taskussa ja niistä roikkuu epäilyttävän näköisiä johtoja (usein ne paljastuu kyl mp3soittimiksi).
Kerran viereeni istui munahattupäinen mies, jonka kädet eivät olleet taskussa vaan se piteli niillä raamattua.
Hän hikoili valtavasti, keikutti itseään penkillä ees-taas, mumisi koko matkan jotain ja väänteli hermostuneesti raamattua.
Silloin minua pelotti niin paljon, että hyvä ku en oksentanu.
En silti lähtenyt pois, koska silloinhan minä olisin virallisesti vainoharhainen foobikko.
Onkohan sillä tautilla nimeä? Terrofobia? Lopetasotaleffojenkatsominenismi?
Idiotismi?
![]()
Olin eilen hirveessä maanantaimasennuksessa.
Koko päivän oli naama nutturalla.
Mutta jossain kohti illalla sain hillittömän naurukohtauksen.
Aloin yhtäkkiä nauramaan isännälle (tietenkin) ja mä tunsin melkein fyysisesti miten kaikki mun ilokromosoomitalkoivat palaamaan takas nuppiin ja mä muutuin iloisemmaksi ja iloisemmaksi ja vaan jatkoin ja jatkoin nauramista.. kunnes isäntä suuttui.
Huh, nauru on paras terapia!
Taidan vetää yli ja kirjoittaa siihen vihannekset.. tai esim. pakastemaissi. Niistä ei meillä pidä kukaan.
Tunnustuksia on tullut Hanna-Riikkalta ja Mialta ja joltain ihanalta, joka on päässyt unohtumaan. (sanon sen ihan kaikenvaralta, jos joku onkin tunnustanut, ja mä en muista, niin saan ehkä helpommin anteeks). <3
Mitä tässä paljastais, jota mä en muka oo vielä kertonu?
Kuuluisia metro-tarinoita?
Mä säikähdän metrossa joka ikinen kerta kun sisään astuu mies, jolla on päällä tumma takki ja yksi käsi taskussa.
Tai mies, jolla on molemmat kädet taskussa ja niistä roikkuu epäilyttävän näköisiä johtoja (usein ne paljastuu kyl mp3soittimiksi).
Kerran viereeni istui munahattupäinen mies, jonka kädet eivät olleet taskussa vaan se piteli niillä raamattua.
Hän hikoili valtavasti, keikutti itseään penkillä ees-taas, mumisi koko matkan jotain ja väänteli hermostuneesti raamattua.
Silloin minua pelotti niin paljon, että hyvä ku en oksentanu.
En silti lähtenyt pois, koska silloinhan minä olisin virallisesti vainoharhainen foobikko.
Onkohan sillä tautilla nimeä? Terrofobia? Lopetasotaleffojenkatsominenismi?
Idiotismi?
Olin eilen hirveessä maanantaimasennuksessa.
Koko päivän oli naama nutturalla.
Mutta jossain kohti illalla sain hillittömän naurukohtauksen.
Aloin yhtäkkiä nauramaan isännälle (tietenkin) ja mä tunsin melkein fyysisesti miten kaikki mun ilokromosoomitalkoivat palaamaan takas nuppiin ja mä muutuin iloisemmaksi ja iloisemmaksi ja vaan jatkoin ja jatkoin nauramista.. kunnes isäntä suuttui.
Huh, nauru on paras terapia!
